tiistai 22. lokakuuta 2013

22.10.2013 - Huhhuh hellettä ~

"Huhhuh Egyptin kuumuutta hyiseen Suomeen verrattuna! Matka maksoi mukavasti, mutta tarttuipa meille matkaan monta hienoa hevosta. Egyptinhevosia ei tällä kertaa ollut tarjonnassa, mutta kolme arabialaista tuli mielellään mukaan. Yksi nuori tamma ja kaksi hienoa oria. Mahtava reissu!"
- Fictionin sivuilta

Espanjan matkamme peruutettiin sairastapauksien vuoksi. Olimme Hyunjunin kanssa molemmat kuumeessa sängyn pohjalla ja perheeni piti tallia sillä välin pystyssä ja huolehti hevosista. Onneksi tervehdyimme Egyptin matkaa varten! 

Egyptistä matkaan tarttui siis kolme hevosta. Yksi 3-vuotias tamma sekä kaksi oria, 5- ja 6-vuotias. Halvalla ei päästy, varsinkin 5-vuotiaan kanssa, siitä saimme pulittaa mojovasti. Ori on hienosta suvusta, jossa vanhemmat ovat hyvin menestyneitä maailmanlaajuisesti, erityisesti Euroopassa. Tamman koulutus on vielä kesken, mutta tulevaisuutta sillä pitäisi olla. Sillä on kauniit liikkeet ja on kuulemma kestävä! 

Halvalla ei päästy, mutta mukavasti saimme siinä lomailla kaksin etelän lämmössä, välillä liiankin kuuma. Tänään palasimme takaisin 4 päivää kestäneeltä matkalta ja näyttäisi talli olevan vielä pystyssä. 
Toivotamme myös tervetulleeksi uuden työntekijämme, Mintun, joka huolehtii hevostemme hyvinvoinnista ja yleisesti hoidosta. 

Työntekijähaku on edelleen käynnissä, tarvitsemme aktiivisia henkilöitä auttelemaan! Kiitos.  

// Dimma

perjantai 4. lokakuuta 2013

Jännitystä ilmassa!

Muutaman päivän päästä pitäisi lähteä Islantiin hakemaan herttaisia islanninhevosia valikoimaamme. Arvaatte varmaan että jännittää aivan hirveästi! Vaikka siellä olemme kerran jo aikaisemmin olleetkin, jännittää mm. se, saammeko mitä haluamme; hevosia, joilta löytyy luonnetta ja ulkonäköä.

Tällä kertaa matkabudjettina on 25 000€. Tarkoitus olisi tuolla saada kolme hevosta. Jos huonommin käy, voimme parilla tonnilla venyä budjettitavoitteesta. Yritämme tuoda Islannista sekä tamman että orin, kolmannesta emme vielä tiedä, pitää hieman katsella mitä heillä olisi tarjottavana meille!

Pitäisi alkaa pakata, ettei tule kiire. Lentomme lähtee kohti Reykjavikia 7.10. siinä iltapäivällä, noin klo 12 aikoihin ja palaamme 09.10., noin klo 13, takaisin kotiin, valmistautumaan seuraavaa matkaa varten. 15.10. lähdemme siis Espanjan lämpöön!

Yrittäkää selvitä täällä muutama päivä ilman meitä. Ja toivoisimme lisää kiinnostuneita hakemaan töitä, sillä tekee hieman pahaa jättää perheen huoleksi tallia matkojemme ajaksi. Työhakemuksesta voitte lukea lisää tallimme sivuilta ja niitä voi jättää myös tähän alle kommentteihin jos niin haluaa. Kiitos :)

// Dimma