perjantai 4. lokakuuta 2013

Jännitystä ilmassa!

Muutaman päivän päästä pitäisi lähteä Islantiin hakemaan herttaisia islanninhevosia valikoimaamme. Arvaatte varmaan että jännittää aivan hirveästi! Vaikka siellä olemme kerran jo aikaisemmin olleetkin, jännittää mm. se, saammeko mitä haluamme; hevosia, joilta löytyy luonnetta ja ulkonäköä.

Tällä kertaa matkabudjettina on 25 000€. Tarkoitus olisi tuolla saada kolme hevosta. Jos huonommin käy, voimme parilla tonnilla venyä budjettitavoitteesta. Yritämme tuoda Islannista sekä tamman että orin, kolmannesta emme vielä tiedä, pitää hieman katsella mitä heillä olisi tarjottavana meille!

Pitäisi alkaa pakata, ettei tule kiire. Lentomme lähtee kohti Reykjavikia 7.10. siinä iltapäivällä, noin klo 12 aikoihin ja palaamme 09.10., noin klo 13, takaisin kotiin, valmistautumaan seuraavaa matkaa varten. 15.10. lähdemme siis Espanjan lämpöön!

Yrittäkää selvitä täällä muutama päivä ilman meitä. Ja toivoisimme lisää kiinnostuneita hakemaan töitä, sillä tekee hieman pahaa jättää perheen huoleksi tallia matkojemme ajaksi. Työhakemuksesta voitte lukea lisää tallimme sivuilta ja niitä voi jättää myös tähän alle kommentteihin jos niin haluaa. Kiitos :)

// Dimma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti