sunnuntai 25. elokuuta 2013

25.08.2013 - American dreaming ~

"Yhdysvalloissa tuli vietettyä mukavasti aikaa ja 25. päivä saimme mukaamme viisi hienoa hevosta; Kaksi amerikanponia, kaksi quarterhevosta ja yhden tennesseenwalkerin. Nyt emme kovin halvalla päässeet, toisin kuin viime kerralla, mutta kun kerran Yhdysvaltoihin asti oltiin lähdetty, oli budjettikin paljon suurempi! Matka sujui todella hyvin ja hienot hevoset tänne Suomeen kyllä saatiinkin!"
- Fictionin sivuilta

Nyt on Yhdysvalloista kotiuduttu takaisin Suomeen! Matkaan lähti siis kolme hevosta ja kaksi ponia; kaksi amerikanponia (tamma ja ori), kaksi quarterhevosta (tamma ja ori) sekä yksi tenneseenwalkerori. Kaikki kohtuullisen nuoria, ikähaarukalta 3-7 vuotta. Jokainen aivan erilainen ja jollain tavalla erityinen. Joillain on paljon potentiaalia tai temperamenttia ja joiltain löytyy runsaasti kapasiteettia. 


Hevoset haettiin Texasin osavaltiosta Dallasista noin 15 kilometrin päästä ja kaikki ovat perusterveitä, ellei jopa erittäin terveitä. Poneista ainakin on pidetty erittäin hyvää huolta, sillä ne ovat hienoista vanhemmista. Halvalla ei siis päästy tällä kertaa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Hankinnat ovat erityisesti mieleeni, toivon mukaan muillekin käy ja ostajahalukkaita riittäisi! 


// Dimma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti